Kuopion alue oli Suomen ensimmäinen eurooppalainen gastronominen matkailualue

Kuopion alueelle myönnettiin European region of Gastronomy –tunnustus vuosille 2020-21.  ERG -tunnustus kehittää kulttuurin ohella alueen gastronomiaa, tapahtumia, maataloutta, koulutusta ja yrittäjyyttä.

ProAgria Pohjois-Savo, Kuopion kaupunki ja Savonia ammattikorkeakoulu hakivat Kuopion alueelle eurooppalaisen alueen gastronomista tunnustusta (European region of Gastronomy), joka myönnettiin Kuopion alueelle vuosille 2020-21. European Region of Gastronomyn taustalla on eurooppalaisten alueiden ja tutkijoiden sitoutumaton ICGAT-verkosto, joka edistää ruokakulttuurin, matkailun, taiteen ja kaupunkikulttuurin yhteistyötä.

Tunnustus tuo laajaa kansainvälistä näkyvyyttä, uusia matkailijavirtoja ja tapahtumia sekä aktivoi elintarvikeyritysten liiketoimintaa. Tunnustus voidaan myöntää jopa kolmelle eurooppalaiselle alueelle samaksi vuodeksi. Vuonna 2024 juhlii vuorostaan ERG Saimaa omaa juhlavuottaan.

European Region of Gastronomy -verkosto ja tunnustus

Tunnustusta haettiin kirjamuotoisella hakemuksella v. 2017. Kirjassa esitellään malli Pohjois-Savon ruoka-, maatalous-, matkailu- ja kulttuurialojen laaja-alaiselle, tavoitteelliselle yhteistyölle. Painopisteiksi kehitystyössä on valittu pienten ja keskisuurten yritysten tukeminen, innovaatiot, koulutus ja terveys. Hakemuskirja on luettavissa https://indd.adobe.com/view/78cffc58-8a93-46b7-b353-a34c55f9300a

European Region of Gastronomy -verkosto on eurooppalaisten alueiden yhteistyöverkosto, joka edistää monialaista yhteistyötä ruokakulttuurin, matkailun, kaupunkikulttuurin ja taiteen alueilla. Kyseessä on osaamisverkosto, jossa paitsi tutkitaan ajankohtaisia ruokakulttuuriin ja siihen liittyvän matkailun ilmiöitä, myös edistetään alueiden tunnettuutta ja aluetaloutta.

”Kuopion gastronominen osaaminen on maamme huipputasoa. Ravintola Urban ja Musta Lammas ovat esimerkkejä paikallisista menestystarinoista, ja vain vuorenhuippuja alueen korkeasta ravintola-alan osaamisesta. Ruokamatkailu on myös yksi tärkeimmistä nousevista matkailualan trendeistä, johon Kuopion alueen tapahtumissa on viime vuosina panostettu. SATOA -ruokafestivaalit ja niiden aito pohjoissavolainen imago nostavat kuluttajien keskuudessa ravintoloiden sekä puhtaita ja monipuolisia raaka-aineita alueelle tuottavan maatalouden arvostusta. Lisäksi alueemme korkeatasoinen koulutus niin ammattikorkeakoulussa kuin yliopistossa tuo maatalous-, matkailu- ja ravitsemisalan pariin jatkuvasti uutta ja tarpeellista tutkimustietoa. Haimme ERG-tunnustusta, koska haluamme antaa alueemme korkeatasoiselle osaamiselle sille kuuluvan huomion. Tunnustus lisää alueen elinvoimaisuutta ja tuo mukanaan myös uutta liiketoimintaa ja uusia matkailijavirtoja.” kertoo Kuopion kaupungin markkinointijohtaja Kirsi Soininen.

Lisätietoja Tastesavo-sivustolla.